Verkkokauppa Pohjoismaissa


Suomi Pohjoismaiden hännillä verkkokaupankäynnissä

Verkosta fyysisten asioiden ostaminen on ollut selvässä nousussa viime vuodet ja osa siitä selittyy kätevyydellä. Verkkokaupat ovat ansainneet vihdoin ihmisten luottamuksen ja kauppa käy hyvin. Osa kuitenkin Pohjoismaissa suhtautuu kuitenkin vieläkin varauksella verkkokaupassa asiointiin varsinkin suomalaiset. Tässä blogikirjoituksessa käsitellään tällä kertaa PostNordin tekemää puolivuotiskatsausta verkkokaupan kehityksestä Pohjoismaissa.

Kuvahaun tulos haulle verkkokauppa ostokset

Jo raportin alussa käy ilmi, että Suomi on vielä selkeästi perässä verkkokaupankäynnissä. Etenkin rahallisesti mitattuna meillä on vielä kehitettävää verkossa ostamisessa. Norjalla ja Tanskalla verkkokauppakulutus oli lähemmäs 2,5 miljardia euroa vuoden 2019 puoleen väliin mennessä. Ruotsi on melkein kaksi kertaa suurempi väkiluvun perusteella ja siellä luku oli yli 4 miljardia. Suomella määrä oli vähän vajaa 1,5 miljardia euroa.

Toimitustavat pohjoismaissa

Mitä toimitustavan valitsemisen vapauteen tulee, Suomi ja Tanska olivat vastauksien perusteella selkeästi kärjessä tässä tilastossa. Raportissa Tanskan piikkipaikkaa selitettiin sijainnin helppoudella sekä kotimaisten verkkokauppojen laajoilla toimitusmahdollisuuksilla. Suomalaisten tilastoon saattaa vaikuttaa esimerkiksi postista tai noutoautomaateista noutaminen, jotka säästävät osiltaan myös kuluja verkkokaupassa. Verkossa myyville yrityksille tällaiset toimitusmahdollisuuksien laajentamiset alkavat olla elintärkeitä nykypäivänä. Asiakkaat kilpailuttavat yritykset ahkerasti nykyään, joten yhden tietyn toimitusmahdollisuuden puuttuminen saattaa katkaista asiakkaan ostopäätöksen ja sysätä kilpailijan sivuille.

Ostokset voivat peruuntua tuotteiden valinnan jälkeen useista syistä. Edellä mainittu toimitustapojen kapeus on yksi isoimmista syistä, mutta muitakin löytyy. Esimerkiksi tuntemattomat ja epäluotettavat nettisivustot vaikuttavat ostopäätökseen sekä yrityksen tarjoamat maksutavat. Ostoksen tekemättä jättämisen syitä oli monia tutkimuksessa ja yksi niistä oli ”Maksutavat eivät sopineet minulle”. Tätä vastausta oli käytetty suomalaisten kesken huomattavasti enemmän kuin muissa Pohjoismaissa.



Verkossa toimivan yrityksen täytyy nähdä enemmän vaivaa asiakkaiden luottamuksen hankinnassa, kuin konkreettisten liikkeiden. Netistä tilatessa tietoa saa vähemmän, joten yritysten täytyy ensiksi hankkia asiakaskunnan luottamus saadakseen myyntiä. Toimituskulut saattavat myös usein säikyttää asiakkaan kilpailijan nettisivuille, joten ylimääräiset kulut täytyisi saada painettua mahdollisimman alas. Yhä usemmat keskittyvät nykyään laatuun, joten tuotteista kannattaa tuottaa sivustoille hyvät taustatiedot ja piirteet. Verkkosivulla tulee myös kyetä navigoimaan selkeästi, varsinkin ulkomaalaisille asiakkaille tämä on tärkeää.

Kommentit

  1. Tässä nousi esille hyvin itsellenikin tuttu ongelma: maksutavat eivät mielytä, eivätkä nettisivut ole luotettavat.
    Jos yrityksen nettisivut vähänkin epäilyttävät, eikä maksutavoista löydy vaihtoehtoa lasku (esimerkikis klarna), jätän kyllä tilaamatta. Pelko siitä, että tuote on huono tai ei edes tule on aika suuri. Kun maksamisen saa laskulle, voi asiasta jälkikäteen vääntää itselleenkin tutun yhtiön kanssa. Esimerkiksi juuri klarnaltakin olen saanut aina takaisin kaikki rahat, ihan kiinakrääsääkin tilatessa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pelillistämisen blogikirjoitus